Siirry pääsisältöön

Tekstit

Verkko-oppimisen ohjaus

 Syksyn digiopettaja erikoistumisopinnot ovat käynnistyneet vauhdilla. Opinnot antavat jatkuvasti uutta pohdittavaa niin pedagogiikasta yleensä, kuin verkko-opetuksen käytännön toteutuksesta. On selvää, että verkko-opetuksen sisällöt ovat paljon laajemmat, kuin osasin ajatellakaan. Oppimiseni tulee jatkumaan vielä pitkään, varsinaisen erikoistumisopintojen päättymisen jälkeen. Julkisuudessa on ollut paljon esillä opettajien uupuminen , johon erityisesti koronan aiheuttama etäopetuksen paine on ollut suuri. Oppilaitokset ja opettajat ovat joutuneet pohtimaan erilaisia toteutusmalleja mutta myös ohjauksen merkitystä ja toteutusta verkko ympäristöissä. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvin toteuttamien kyselyiden mukaan,  korona-ajan verkko-opetus ei pystynyt tarjoamaan läheskään kaikille oppijoille tasalaatuista ohjausta ja tukea, jonka vuoksi opinnot ovat monilla viivästyneet. Ohjauksen teema sopikin mitä parhaiten aloittamaan myös syksyn digiopettaja opinnot. Opetuks...
Uusimmat tekstit

Lähihoitajat paljon vartijoina -tutkinnon tavoitteet Bloomin taksonomian mukaisesti arvioituna-

      Tänään olen sukeltanut Bloomin taksonomian maailmaan ja yrittänyt avata itselleni digipegogiikan suunnittelua analysoimalla tutkinnon tavoitteita Bloomin mallia käyttäen. Bloomin taksonomian kautta on mahdollista määritellä, millaista omaksumisen tasoa tiedollisesti tavoitellaan. Menetelmä kuvastaa oppimisen tekoja, joita ammatillisissa tutkinnoissa arvioidaan konkreettisesti opiskelijan osoittamalla eli näyttämällä taitonsa ja tietonsa todellisissa työtilanteissa. Siksi tavoitteisiin asetetut verbit ovat tärkeitä sekä oppimisen tavoitteita asetettaessa, pedagogiaa suunniteltaessa, että osaamista arvioitaessa. Bloomin taksonomia kuvataan kuusitasoisena ajattelun tasona. Tasoja määritellään tavoitteisiin asetettujen aktiivisten verbien avulla, jotka kuvaavat tietynlaista toimintaa. Tasot ovat: Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn tukemisen tutkinnonosan valtakunnallisissa tavoitteissa käytetään seuraavia verbejä: Antaa, annostelee, arvioi, asettaa, edistää, eh...

Oppimisen motivaatio

 Oppimisen motivaatiota on tutkittu paljon. Kaikille tuttuja ovat ulkoisen ja sisäisen motivaation teemat. Yhtä tuttua on, että ulkoinen motivaatio kannattelee oppimisessa vain hetken. (kuva: Pixabay) Miten sitten saadaan sisäisen motivaation palo syttymään? Opettajana pystyn vain rajallisesti vaikuttamaan arvomaailmaan, josta sisäinen motivaatio syntyy. Sen sijaan pystyn kohdentamaan voimavarani Tekemisen kautta syntyvään oppimisen nautintoon, tunteeseen, että osaan ja pystyn. Verkko-opinnoissa tämä korostuu verkko-opintojen struktuurin luomiseksi sellaisesta näkökulmasta, että oppiminen on mahdollista ja palkitsevaa. Opiskelijan perustarpeet Yhteenkuuluvuus, Pätevyys, Itsenäisyys ja Merkityksellisyys tulee ottaa huomioon.  Asiakaslähtöisyyden näkökulmasta synnytetty verkko-materiaali luo olosuhteet oppimiselle. Miten sitten toimia siten, että hyvinkin heterogeeniset opiskelijaryhmät tulevat kohdatuksi verkkoympäristössä edellä mainituista tarpeista? Tähän tarvitsemme opettaj...

Webinaareja ja vertaistukea

 "T ime flies  when you're having a good time." Kevät etenee vauhdilla. Korona-arki on taas muuttanut muotoaan ja pakottanut meidät jälleen etäopetukseen. On kuitenkin hyvä huomata, että vuodessa on tapahtunut valtavasti oppimista ja muutosta. Se mikä vielä vuosi sitten aiheutti harmaita hiuksia ja unettomia öitä on tänä keväänä todellisuutta, johon on valmistautunut. Digitaalisten välineiden käyttö on tullut tutuksi ja pedagoginen suunnittelu käyttäen näitä välineitä onnistuu luontevasti.  Opettajillehan harvoin riittävän hyvä riittää, vaan he miettivät, pohtivat ja kehittävät opetustaan itseään säästämättä illan pitkinä tunteina, varmistaakseen että opiskelijat saavat sen mitä pedagogisiin tavoitteisiin on määritelty. Luulisin kaikkien nukkuneen tänä keväänä hieman paremmin. Digiope- opinnot etenevät myös. Vertaistukiryhmän kollektiivinen älykkyys kukkii ja ruokkii omaa innostusta opintoja kohtaan. Välillä mykistyy kollegoiden viisaudesta ja osaamisesta sekä iloisesta h...

Kohti Digiopettajuutta

  Digiope - erikoistumiskoulutus | Haaga-Helia (haaga-helia.fi) 2.2.2021     Tässä sitä taas ollaan, kouluttautumassa.  Voiko olla ihanampaa tunnetta kuin aloittaa jotain uutta. Miten voi näin aikuisenakin tuntea saman odottavan tunteen tulevasta, jonka nurkan takana odottamassa oleva tieto aiheuttaa. Lähes voi tuntea uudet tennarit jaloissa, kihelmoivän tunteen vatsanpohjassa ja uuden repun kevyen painon harteilla, sen pomppiessa askelten tahtiin....niin kuin silloin kauan sitten.           Koulutuksen aloitus Zoom-ympäristössä Covid-19 tilanteen vuoksi aiheutti kyllä hienoisen  pettymyksen. Aloittamiseen liittyy kaikella tavoin myös kohtaaminen, jota auttamattomasti latistaa sen digitaalisuus. Olen itsekin kuluneen vuoden aikana opetellut käyttämään erilaisia alustoja etäopetuksen mahdollistamiseksi, mutta kuinka tehdä opetuksen aloitus siten, että se kantaa ja motivoi opiskelijaa? Miten innostaa ja motivoida verkos...